Etusivu

Kissojen tuomaa

Joulun ja vuodenvaihteen tienoo on tavallaan perheyhteisön juhlaa. Kissat, kuten myös muut lemmikit, ovat osa perhettä. Niinpä nytkin vuodenvaihteen 2013-14 tienoilla monet pentujemme omistajat ovat halunneet kertoa, mitä kuuluu ja miten vuosi on vierähtänyt. Erikoista on ollut, että useat kasvattimme ovat saavuttaneet ja ovat saavuttamassa melkoisia ikiä.

Tästä on lähdetty

Ensimmäinen burmamme tuli meille yli 34 vuotta sitten, ja sen parit pennut syntyivät vuoden välein. Meillä ei ollut kokemusta eikä tietoa, ja kissaharrastus oli Suomessa todella uutta. Kummassakin pentueessa oli lattarinta, josta silloin ei kukaan tiennyt mitään. Kauniilla sinikilpikonnalla oli etujalassa vikaa: luu puuttui.

Tuolloin burmat olivat kuin ilmestyskirjan petoja. Näyttelyissä assistentit vetivät rannesuojukset turvakseen, kun tuli burmien arvostelun vuoro. Pennuissamme oli myös kovin äksyjä, mutta Rafaelo eli Raffu oli yllättävän säyseä, vaikka kyllä se ainakin kerran näytti taivaanmerkit niin tuomarille kuin assistentille. Viimeiseeä näyttelyssään Raffu oli suorastaan hämmästynyt, kun sitä ei pelätty. Raffun arvosteli ikääntynyt englantilainen lady, joka piti kevyesti sormellaan numerolapun kuminauhasta kiinni. Raffu taisi vielä olla tuomarin leuan allakin. Me jännitimme melkein kauhuissamme, ja pulssi vain kiihtyi.

Suuri ihmetys valtasi meidät, kun näimme Örnsköldvikissä näyttelyssä ensimmäisen kerran Daidalos Fenellan ja Daidalos Crimsonin. Noin rauhallisia ja ylväitä burmiahan ei missään nimessä voinut olla olemassakaan! Tilasimme seuraavasta pesueesta ruskean pojan, ja niinpä meille tuli aikanaan Daidalos Pirmin Jr eli Daidu, jonka saimme itse valita poikakatraasta. Huimasti alkoi muuttua suomalaisen burman luonne, kun sitä vielä tuli parantamaan isosisko Fenella. Tintomara's Divina oli jo aiemmin aloittanut työn.

Pitkän iän geenit monilla Arbitereilla

Nyt 9. tammikuuta 2014 Arbiter Viola Tricolor eli Orvokki lähti taivasmatkalle. Ikää oli kertynyt 21 v 1 kk 1 pv. Samalla omistajalla ollut Arbiter Metellus eli Otto eli viittä päivää vaille 21-vuotiaaksi.  Viola Tricolorin emo oli Mimula, jonka veli Metellus oli. Otto oli siis eno ja Orvokki siskontyttö. Luonnollisesti pitkään ikään tarvitaan myös paljon huolenpitoa ja rakkautta. Siitä kiitos omistajille.

Mimulalla oli viisi pentuetta, yhteensä 15 pentua. Viverrina, Viola Tricolorin sisko, eli 9 päivää vaille 20-vuotiaaksi. Imitator-poika sai ikää 20 vuotta 4 kuukautta, lapsenlapsi Mirandakin eli huikeat 20 vuotta 4 kuukautta. Voiko muuta kuin ihmetellä?

Mimulan sukutaulu paljastaa pitkäikäisyyden alkulähteet: Honkosten pitkäikäiset Australian-tuonnit, vanhat ruotsalais-suomalaiset burmat ja ennen kaikkea Daidalokset. Mimulan velipuoli Narcissus (sisar Nellina saavutti 20 vuoden 1 kuukauden iän) vielä lavensi geenikantaa ja sai onnistuneita pentueita varsin monenlaisten naaraiden kanssa.

Tällä kertaa vanhin elossa oleva Arbiter on Fenellan yli kaksikymppinen pentu Fuscus Fuscus (isä Ingmalou's Edwardsia). Ikiä voi vain arvailla, koska ei tiedä kaikkien kasvattien vaiheita. Osa on lentänyt ympäri Eurooppaa. Varmoja tapauksia on parisenkymmentä, mutta senioreita myös on koko ajan tulossa lisää. Nuorimmaisethan lähestyvät vasta seitsemää vuotta.

Periytymisen ihmeitä

Viimeinen emomme on Bjelke's Danish Delight eli Didi, jolla on kolme pentuetta ja 17 pentua. On mukavaa ollut seurata, mitä jälkikasvusta kuuluu, kun muu kissaharrastus on vähissä. Didin lapsenlapsien omistajat ovat ihmetelleet, miten jotkut tuntevat viehtymystä kahviin, vaikka kofeiini ei kuulukaan kissan ruokavalioon. Emon mieltymykseen johtavat jäljet. Didi näet usein aamuisin lipaisee Eskon kahvikupista ja samalla saa Eskolta parran rahnutusta.

Tippa ei tapa.

Vuosikymmeniä kissojen parissa puuhaillut rouva kertoi, ettei hän ole koskaan tavannut niin villiä ja kovasti hyppivää kissaa kuin hänen kollipoikansa. Isoäiti Didi vielä seitsemää pentua odottaessaan lensi kuin lintu kaapin päältä toiselle. Onnettomuuskin sattui: rouva jäi kynnestään roikkumaan rappusten kaiteeseen ja kynsi repsotti verta vuotavana. Tutkittiin ja pohdittiin, pitäisikö käydä lääkärissä. Nopeasti Didi kuitenkin repi kyntensä irti ja hoiti asian. Kiihkeää kiipeilynhalua eivät pienet kolhut suitsi. Keskustelutuokio valotti kollipojan luonnetta ihmettelevälle, mistä vauhti on peräisin.

Jos Didi olisi ihminen, Didi olisi Enni Rukajärvi

Kissojen sukutaulujen lukeminen, valioyksilöiden etsiminen, kissojen tarkkailu ja vielä varmasti kuudes aisti auttavat pesuetta suunnittelevaa. Mutta miten käy nyt etenkin pieniä rotuja kasvatettaessa, kun suuresta maailmasta puhaltavat uudet tuulet? Kasvattajat saattavat nimittäin sanella, miten jälkikasvua saa käyttää jatkokasvatuksessa vai saako käyttää ollenkaan. Arvostettu ja kokenut kissatuomari, pitkän linjan kasvattaja ja kissamaailman jokaisen kolkan tunteva Satu Hämäläinen kirjoittaa Surokissa-lehdessä, ettei tuollaisessa menettelyssä ole järkeä ja ettei hän itse missään nimessä sitä ymmärrä eikä niin tekisi. Eikö olisi hyvä pysähtyä miettimään kokeneen kissaihmisen näkemyksiä vauhdin hurmoksessa?

24.2.2014

PS Tätä kirjoitettaessa tuli kirje juuri 18 vuotta täyttäneeltä Lovejoylta ja palveluskunnalta. Onnittelumme!