Sisällysluettelo

Lattarinta (flat chest) on pentujen

luusto-ongelma

Parisenkymmentä vuotta on Suomenkin kissaharrastajapiireissä kirjoiteltu lattarinnasta. Lattarintaisuutta ei kuitenkaan ole ainoastaan kissoilla, vaan myös esim. koirilla ja minkeillä. Lattarintaisuutta on useimmilla kissaroduilla kotikissoja myöten, mutta jostakin syystä burmilla on erikoista taipumusta siihen, kuten myös burmien sukulaisilla bombaylla ja tonkineesilla.

Mikä on lattarinta?

Lattarintaa on sangen vaikea havaita, jos ei ole ennen sellaista nähnyt ja tunnustellut. Normaali rintakehä on pyöreähkö, mutta lattarinta on latistunut, tai sitten se tuntuu kantikkaalta.

Yksikään pentu ei ole lattarinta syntymähetkellä, vaan vika tulee 1 - 2 päivän iästä yleensä kahden viikon ikään mennessä. Englantilainen tutkimus tukee omia havaintojani. Painon lisäys hidastuu tai saattaa kokonaan pysähtyä; pahimmassa tapauksessa pentu sairastuu keuhkotulehdukseen tms. ja siirtyy kissojen taivaaseen. Sillä on saattanut olla myös sydänoireita. Ei tiedetä, miten paljon kuolleista pennuista on lattarintaisia. Asian toteamiseksi tarvittaisiin eläinlääkäriä (tai ainakin kokenutta kasvattajaa).

Lisää lattarintamuotoja vasemmalla. Ylemmässä kuvassa pennulle on tullut rintakuoppa joka useimmiten johtaa kuolemaan. Joku yksilö voi kuitenkin elää pitkän elämän kuopasta huolimatta.

Lattarintakissa voi viettää pitkän terveen elämän. Kuvankin burma eli lähes 18-vuotiaaksi, eikä lattarinta sitä koskaan vaivannut. Aikaa myöten selkärangan painauma pienenee, kun lihakset peittävät sen.

 

 

 

 

Lattarintapennussa on varmin tuntomerkki hengityksen muuttuminen tiuhaksi ja vatsan kohoaminen hengityksen tahdissa ('paljehengitys'). Pentu voi muutenkin olla rujo, ja esim. liikkuminen on tavallaan 'uimista'. Eloon jääneistä lattarintapennuista osasta tulee aivan normaalin näköisiä ja normaalia elämää viettäviä, joskin 30 %:lle voi esim. jäädä selkärankaan etulapojen taakse painauma ('selkärankaknikki'),joka saattaa vaikeuttaa kissan normaalia elämää, niin että kissa esim. hengästyy helposti. Ei ole mitenkään tavatonta nähdä paneelissa selvää lattarintakissaa, koska kissan anatomia ei ole kovinkaan tuttu juttu, ei kissan omistajalle eikä tuomarillekaan. Hämärän peitossa on edelleen, miten paljon hidaskasvuisista pennuista on lattarintoja kasvattajan sitä tietämättä. Pentu normalisoituu aikaa myöten.

Mistä lattarinta johtuu?

Vuosia on pohdittu, mistä lattarinta johtuu. On esitetty useita teorioita, mutta lopullista, ehdotonta varmuutta ei liene saavutettu. On arveltu, että emon ruokinta ja emon maidon koostumus vaikuttvat: on kyseessä syystä tai toisesta johtuva kalkin ja vitamiinien puute. Etenkin suuret pesueet ovat siten vaaravyöhykkeessä. D-vitamiinia saadaan auringonvalosta - on huomattu, että syksyllä ja talvella syntyneissä pennuissa on enemmän lattarintaisia. Myös erilaisia virustauteja on epäilty syyllisiksi; kissainfluenssaan sairastunut emo sai kaksi lattarintaista pentua kolmesta.

Englannissa The Burmese Cat Clubin kokouksessa huhtikuussa 1990 esiteltiin lattarintapentuja tutkivan työryhmän raportti. Lattarinnan syyksi todisteltiin resessiivistä geeniä tohtori Adrian Sevillen mukaan. Teorian mukaan eivät vaikuta emon ravitsemustila, kalkin puute eikä ympäristö, vaikka ne voivat vaikuttaa oireiden rajuuteen.

Lattarintapentu saa resessiivisen geenin molemmilta vanhemmilta; lattarintapentuja on samassa pesueessa 25 %. Siinä on 25 % geeniä kantamattomia ja 50%:lla on resessiivinen geeni. Edelleen voidaan ajatella, että toisella tai molemmilla pentueen vanhempien vanhemmista on resessiivinen geeni. Onpa arvioitu, että kun ostaa siitosyksilöksi pennun, voi kahdessa tapauksessa kolmesta saada myös resessiivisen lattarintageenin.

Mitään testiä ei ole olemassa, vaan vasta kun siitoskissa on saanut parikymmentä pentua eri partnereiden kanssa eikä ole syntynyt lattarintapentua, voi katsoa, ettei kyseinen yksilö kanna lattarintageeniä. Siitoksessa pitäisi käyttää resessiivistä geeniä kantavan partnerina geeniä kantamatonta, jottei tulisi lattarintapentuja.

Sittemmin englantilaisia kiinnosti, onko tauriinilla (eläinperäinen aminohappo) osuutta lattarinnan syntyyn. Tutkimukset osoittivat, ettei tauriini merkinnyt sitä eikä tätä lattarinnan puhkeamisessa.

Merkittävää sen sijaan englantilaisten tutkijoiden mukaan on emon stressi odotuksen aikana. Se saattaa johtaa pentujen lattarintaisuuteen.

Hämmästyttävä tulos oli, ettei lattarintaa esiintynyt Englannissa lilaburmilla. Lieneekö sattuman satoa? Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on Suomen tilanne.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Jo tuossa äsken oli partnerin valinnan tärkeydestä, mutta yksi asia on ylitse muiden: lattarintapentua tai edes pentua, joka on täysin parantunut pentuiän vaivasta, ei saisi käyttää siitokseen. Aivan sama ohje pätee kuin esim. sternumkrookissa' (rintalastaviassa), valkolaikkuisuudessa, häntäknikissä ja napatyrässä. ('Sternumkrookin' ei katsota olevan yhteydessä lattarintaisuuteen.) Näin ainakin osaksi väitetään perinnöllisyysriskejä.

Kissayksilössäkin kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä mikään ole yksiselitteistä. Siitä on hyvä esimerkki eräiden ruotsalaisten kasvattajien toiminta. He kehittelivät systeemin, jolla ovat saaneet 10 pentuetta, yhteensä 54 pentua, varttumaan ilman lattarintaa omien aikaisempien lattarintakokemusten jälkeen.

Kasvattajat ovat antaneet kalanmaksaöljyä (ACO-turskanmaksaöljyä) 2 ml joka toinen päivä kolmannesta raskausviikosta pentujen vieroitukseen saakka. D-vitamiini kohentaa kalkinottokykyä etenkin pimeänä aikana, kun auringonvalo puuttuu. Lattarintaisuus on siis tavallaan yhdistetty riisitautiin ja sinä hoidettu menestyksellisesti.

Eri rotujen kasvattajilta Suomestakin on tullut positiivista palautetta, kun he ovat käyttäneet samaa menetelmää. On saatu pelastetuksi pentuja. Systeemistä lienee apua, mutta kaikkien vitamiinien kanssa on oltava varovaisia, ettei vain tule liika-annostusta (2 ml joka toinen päivä tuntuu suureita!).

Ruotsissa on saatu tervehtymään myös kahden päivän iässä lattarintaiseksi tullut pentu seoksella, jossa on

10 osaa maidonvastiketta

 1 osa Polymin-vitamiinivalmistetta (A, D ja E)

1-2 osaa juoksevaa rautavalmistetta Ferromyciniä.

Pennulle on 1 ml/pv sopiva annos ensimmäisen elinviikon aikana, ja sitten voidaan annos kaksinkertaistaa. Emo saa 3-4 ml/pv. Kuusiviikkoinen pentu saatettiin todeta täysin terveeksi ja normaaliksi.

Englantilaisen tutkimuksen mukaan ei kalkki- eikä vitamiinilisästä ole sanottavaa hyötyä. Lattarintapentujen lisäruokintakaan ei ole juuri tuottanut tulosta. Maailmalla kulkeva tieto on erilaista.

Mirjam Numminen

 

Lähteet

Ruotsalaiset Burman-lehdet

The Burmese CatClub News nro 4/1990, nro 21/1993 ja nro 8/1995