Ipsitilla Ruokalista

Lohimedaljongit

Lohimedaljonki, peruna, kukkakaalia, tomaattia ja paprikaa. Hitaasti sokeriksi muuttuvat kasvikset tasoittavat nopean perunan, jos haluaa syödä perunaa. Medaljonki maustetaan Herbamarella ja sitruunapippurilla. Olematon voinokare pannuun ja varsin nopeasti lämpö pienemmäksi. Lohi kypsyy omassa liemessään kannen alla hyvässä pannussa levyn jälkilämmössä.

Samalla tavalla voi paistaa kalaa kuin kalaa, esimerkiksi tonnikalaa, jota saa pakastettuna mutta myös tuoreena hyvinvarustetuista kalatiskeistä (tosin silloinkin pakasteesta sulatettuna).

Merikalaa pitäisi syödä 2-3 kertaa viikossa, mieluiten joka päivä. Myös järvikalat ovat hyviä omega 3:n lähteitä. Ihmisen kehittymiseen ihmiseksi (aivojen kehitys) on kaloilla ja omega 3:lla suuri osuus.

Kala-allergikon onneksi omega 3:a on myös kasveissa ja etenkin kasviöljyissä (rypsi, pellavansiemenöljy, herukansiemenöljy jne.).