Ipsitilla

Ruokintaperäiset häiriöt

Kissojen ruokintaongelmat ovat varsin uusia asioita. Vasta kolmena vuosikymmenenä kissoja on alettu enemmän helliä lemmikkeinä ja pitää sisäkissoina. Sitä ennen ne olivat vapaita vaeltajia ja järjestivät itselleen hiiristä, rotista, linnuista, sammakoista, sisiliskoista, hämähäkeistä ja kärpäsistä päivässä 12 - 20 ateriaa, joita sitten täydennettiin kotiaterioilla, usein kupillisella vasta lypsettyä maitoa.

Ongelmia syntyi alkuaan siitä, että kissoja ravittiin lähes pelkällä lihalla, mistä syntyi imeytymishäiriöitä. Paradoksaalista kylläkin, mutta toinen äärilaita oli, että haluttiin tehdä halpoja valmisruokia räjähdysmäisesti paisuneille kissanruokamarkkinoille. Silloin ruvettiin säästämään kallista lihaa ja siirryttiin halvempaan proteiiniin, kasvikunnan tuotteisiin.

Sekundaarinen eli toissijainen lisäkilpirauhasen ylitoiminta sekundaarinen hyperparatyreoosi syntyy liiallisesta punaisella lihalla syöttämisestä, yksipuolisesta ruokavaliosta. Se on etenkin pentujen tauti, jossa fosforin ja kalkin tasapaino järkkyy.

Tautia kutsutaan myös paperiluusairaudeksi (paper bone disease). Siinä oireita ovat murtumat, luustoliitoksen paksuuntuminen, liikehäiriöt, liikuntahaluttomuus, kipu, yläleuan turpoaminen, raajojen ja selän vääristyminen sekä irtoavat hampaat. Tauti ilmenee yleensä 10 - 16-viikkoisilla pennuilla, kun emo on täysin lakannut imettämästä. Luustomuutokset voivat olla kohtalokkaita: lantioluuston kapeutuminen häiritsee niin ulostamista (aiheuttaa ummetusta) kuin naaraspuolisilla synnyttämistä. Vaurioita on vaikea korjata.

Kissaloiden ongelmiin on vain yksi ainoa parannuskeino: ruokinnan järkeistäminen. Monipuolinen, luonnonmukainen ruoka kalkilla ja vitamiineilla terästettynä johtaa terveeseen aikuisuuteen.

Munuaisperäinen hyperparatyreoosi on yli 8-vuotiaiden kissojen tauti. Kissalla on jatkuva nälkä, mutta se laihtuu siitä huolimatta. Se syö ja virtsaa paljon. Yläleuka saattaa kasvaa ja hampaat irtoavat. Kissa voi olla aggressiivinen.

Hypoparatyreoosi eli lisäkilpirauhasen vajaatoiminta syntyy lisäkilpirauhashormonin tai magnesiumin puutteesta. Veressä ei ole kalsiumia (hypokalsemia). Oireina ovat kouristukset, vatsakipu, krampit, sekavuus, outo käytös ja laihtuminen.

Feline Urologic Syndrome (FUS), kissan virtsatieoireyhtymä on tunnettu yli 100 vuotta, mutta sen syytä ei ole tarkoin ymmärretty. Siihen sairastuu n. 10 % kissoista, iältään 2 - 6-vuotiaita. Sairastuneet ovat pikemmin lihavia kuin atleettisia kissoja, niin uroksia kuin naaraita. Asuinalueella on kylmiä ja sateisia vuodenaikoja, jotka estävät kissan ulkoilun. Myös stressi voi laukaista sairauden.

Yhteistä sairastuneille on, että ne ovat syöneet pikemminkin kuivaa kuin kosteaa ruokaa. Hiilihydraattien magnesiumia liitetään sairauteen. Siihen sairastuu 70 % kerran, loput kärsivät uusista kohtauksista viikkojen, kuukausien ja vuosien välein, osa kroonistuu. Sairastuneet ovat pääosin kastraatteja; uroksilla tila on aina hätäaputapaus. Sairastuneita ei ole syytä syöttää kuivaruoalla.

Karkeasti ottaen 10 % kaupallista ruokaa syövistä kissoista sairastuu ruoka-allergiaan. Allergian aiheuttajia ovat eläin- ja kasviproteiinit, joita kissat eivät ole kohdanneet evoluution eli kehityksensä aikana. Sellaisia ovat kala-, naudanliha-, valas-, soijapapu-, lehmänmaito-, kananmuna- ja vehnäproteiinit.

Ruoka-allergia ilmenee ripulina sekä päästä ja niskasta lähtevänä ihottumana. Muuten terveet kissat olisi testattava allergian varalta. Silloin annetaan tislattua vettä sen varmistamiseksi, ettei vesi ole allergian syynä ja vain allergiatestattua ruokaa teräsastiasta. Myös vitamiinit yms. lisäravinteet jätetään pois. Ruoan tulisi olla niin lähellä villin kissan ruokaa kuin mahdollista.

Sopivia ruoka-aineita ovat lammas, kalkkuna ja kaniini. Niitä kokeillaan vuoron perään, eikä anneta mitään mineraaleja ja vitamiineja. Jos mitään muutosta ei tule kolmessa viikossa, on lähdettävä etsimään muita syitä kuin allergiaa.

Luujauhoa ruvetaan antamaan 1/4 teelusikallista päivittäin sekä monivitamiinivalmistetta, jos tilanne on ratkennut allergiaksi. Uusi liharuoka lisätään joka kuukausi, mutta jos allergia ilmestyy, ruoka poistetaan dieetistä ja kokeillaan muuta lajia.

Lihavuus aiheuttaa sisäkissoille yhä enemmän ongelmia. Kuitenkin kissaa voidaan pitää lihavana vasta, jos kylkiluut eivät painamatta tunnu. Ihmistä ja koiraa vaivaa liika lihavuus enemmän kuin kissaa, joka saattaa kohtuullisesta tuhtiudestaan hyötyä pahan päivän tullen. Pieni vararavintomäärä on tällöin hyvä olla olemassa.

Jos kissaa rupeaa liian tiukasti pitämään dieetillä, sen maksa rasvoittuu. Elopainokiloa kohti tulisi antaa ruokaa 75 kcal kissaa laihdutettaessa, ainakin 2/3 sen normaalista ruokamäärästä. Helpompi olisi ennalta vähentää ruoka-annoksia ja estää liikalihavuus kuin laihduttaa.

Akuutti anoreksia esiintyy keski-iässä kissoilla, jotka ovat lihavia, mutta myös muilla. Useilla on rasvamaksasyndrooma. Monet ovat ennen taudin puhkeamista kärsineet stressistä: ympäristö on muuttunut, eläin- tai ihmisystävä on sairastunut tai kuollut. Huolimatta dieeteistä ja keinoruokinnasta n. 50 % sairastuneista kuolee.

Liian huono valkuainen (koiranruoka kissalle) aiheuttaa ruokahaluttomuutta, lisääntymishäiriöitä huonon karvapeitteen sekä heikentää vastustuskykyä. Kissan valkuaisaineen tarve on 5-kertainen koiran tarpeeseen verrattuna.

Yhtä hyvin ruoantähteet voivat olla ravitsemuksellisesti sopimattomia. Tosin aivan hyvää ruokaa saa, kun esim. antaa vähäsuolaista liharuokaa, kastiketta, hivenen perunaa ja vaikkapa munankeltuaisen sekä juustoraastetta muutaman nokareen.

Rasvahappojen puute aiheuttaa iho-oireita, karvan kiillottomuutta ja myös lisääntymishäiriöitä. Kissan ruoassa tulee olla eläinperäistä rasvaa; hevosen- ja sianlihasta saa paljon arakidonihappoa. Linoli- ja dihomogammalinoleenihappoa kissa saa esim. auringonkukka- ja maissiöljystä.

Kissa on riippuvainen eläinperäisestä aminohaposta tauriinista, jota se saa raa'asta lihasta, maksasta ja äyriäisistä. Tauriinin puute aiheuttaa silmän valoa aistivan kerroksen rappeutumista, keskenmenoa, sikiöiden kehityshäiriöitä, pentukuolemia ja sydänlihasvaurioita. Ennen vuotta 1988 kuoli jatkuvasti aikuisia kissoja ja pentuja idiopaattiseen (alkuperä tuntematon) kardiomyopatiaan. Kun kissanruokaan ruvettiin lisäämään tauriinia, oireet hävisivät kokonaan 3 - 4 viikossa. Ruokien ja vitamiinien tauriinilisä on normalisoinut tilanteen. Toinen välttämätön aminohappo kissalle on arginiini.

Keltarasvatauti aiheutuu eläimen yksipuolisesta rasvaisella kalalla ruokkimisesta (esim. ihmisille tarkoitettu tonnikala). Kuumeilevaa ja kömpelöä kissaa hoidetaan E-vitamiinilla ja levolla. Hoidosta huolimatta kissa menehtyy, jos rasvakudosvauriot ovat pahoja.

A-vitamiini puute aiheuttaa hämäränäön heikentymistä, pennuilla luuston muutoksia, sikiövaurioita ja infektiotauteja sekä huonontaa tiinehtyvyyttä. Yliannoksesta seuraa liikkumisvaikeuksia, kipuherkkyyttä selkärangan kehityshäiriöitä.

E-vitamiinin puute aiheuttaa keltarasvatautia rasvaista kalaa syövillä kissoilla.

B1-vitamiinin puutteeseen johtavat eräät raa'at järvikalat. Keittäminen tuhoaa tiaminaasientsyymin. Turkki- ja hermo-oireet johtuvat B1-vitamiinin puutteesta.

B2-vitamiinin puute aiheuttaa karvanlähtöä ja iho-oireita, maksan rasvoittumista, anoreksiaa sekä kivesten vajaakehittymistä.

B6-vitamiinin puute aiheuttaa anemiaa, painon laskua, kouristuksia ja munuaisvaurioita.

Pantoteenihapon puute johtaa kissan laihtumiseen ja maksan rasvoittumiseen sekä suolen limakalvojen vaurioihin.

B3-vitamiinin puute aiheuttaa syömättömyyttä, painonlaskua, apaattisuutta, ripulia, huonoa karvaa ja suun haavaumia, jotka kertovat niasiinin puutteesta.

Biotiinin (H-vitamiini) puute aiheuttaa iho-oireita, karvanlähtöä ja ripulia. Esim. raa'an munanvalkuaisen sisältämä avidiini tuhoaa biotiinia; primaari biotiinin puute ravinnossa on harvinaisempaa.

C-vitamiini on tarpeen kantoaikana ja imetyksen sekä infektiotautien ja niiden jälkihoidon aikana. Puute aiheuttaa ientulehdusta.

Hypokalemiaa eli kaliumin puutetta esiintyy yleisesti kroonisesti sairailla kissoilla (krooninen munuaistulehdus, maksasairauksia sekä virus- ja bakteeritulehduksia). Tutkimuksessa 37 %:lla (186:lla 501:stä) oli kaliumin puutetta. Kiinnostavaa oli, että kahta yleisesti käytettyä kaupallista ruokaa syövillä kissoilla oli nelinkertainen mahdollisuus sairastua hypokalemiaan.

Kissojen kunto koheni, kun ne saivat kaliumia. Mitään selitystä ei annettu kaupallisesta ruoasta, mutta vaikuttaa siltä, että virtsan happamuutta lisäävät ruoat saattavat tuhota munuaistiehyeitä ja täten vähentää virtsan kaliumia sekä johtaa hypokalemiaan.

Hypokalemic Polymyopathy on ankarampi hypokalemia, jossa on takana krooninen munuaistiehyeiden tulehdus. Maailmankuulu eläinlääkäri Niels C. Pedersen on yhdistänyt tämänkin tiettyihin kaupallisiin ruokiin.

Tauti ilmenee heikkoutena, lihaskipuina, niskan jäykkyytenä yms. Kaliumin antaminen on tässäkin tapauksessa lieventänyt oireita.

Aina on ajateltu, että liika kalsium on pikemmin koirien kuin kissojen asia. Uusi tieto kalsiumista kertoo, että sitäkin kissa voi saada liikaa. On turha täydentää täydellistä ruokavaliota vielä maidolla.

Munuaiset, maksa ja sydän kalkkeutuvat. Munuaiskiviä syntyy, ja kalsiumylijäämä voi johtaa myös raudan ja sinkin imeytymishäiriöihin.

Vielä on muistettava pennutusongelmat. Joskus imetyksen alkuvaiheessa joillakin emoilla kalkkivarat kuluvat loppuun runsaan maidontuotannon vuoksi. Emo on levoton, lihakset värisevät, käynti on jäykkää ja hapuilevaa ja lisäksi erittyy sylkeä. Tilaa kutsutaan eklampsiaksi.

Emolle on nopea apu tarpeen, ja kalkkilisää saatetaan joutua antamaan viikkokausia. Jopa joskus pennut on syytä erottaa emostaan toisen emon tai ihmisen ruokittavaksi. Kunnollisesti suunniteltu odotus- ja imetysajan ruokinta torjuu monet ongelmat.

Pentujen ripulin pääsyy on tehdasvalmisteinen kostea ruoka. Paljolta säästyy, kun malttaa ja viitsii itse valmistaa ruoat. Lasten valmisruoistakaan ei tulisi käyttää muuta kuin perunapohjaista, sitäkin vain lisukkeena.

Mitä tästä opimmekaan?

Ei olisi hullummaksi antaa kissalle aitoa ruokaa. Liha, ei pelkkä kana ja paistiliha, on ruokinnan ydin. Maksa ja muut sisäelimet kerran viikossa tuovat kissan elimistöön myös rasva- ja aminohappoja sekä vitamiineja. Raaka raavas liha on poikaa.

Kissa käyttää rasvaa hyväkseen. Kuitenkaan ei öljyisiä kaloja (esim. ihmiselle tarkoitettua tonnikalaa) ole syytä antaa kuin maistiaisiksi, sillä ne voivat aiheuttaa keltarasvataudin. Isokaan lihasta saatu rasvamäärä ei turmele kissaa.

Järvikala on aina keitettävä, ettei siinä oleva tiaminaasi tuhoa B1-vitamiinia. Yksi silakkapäivä viikossa riittää!

Munanvalkuainen on kypsennettävä, ettei sen sisältämä avidiini tuhoa biotiinia. Myös vilja ja kasvikset on keitettävä, ettei vatsa sekoa. Ravut ja äyriäiset ovat oiva lisä.

Mustin murkina ei ole mirrin muonaa. Kissa tarvitsee paljon eläinperäisiä proteiineja.

Kotitekoista dieettiä täydentävät monivitamiinikuntotabletti, kalsiumvalmiste ja helokki-kalaöljy. Näinköhän pysytään terveenä?

Lähteet

Harjuhahto Tytti, Luennot eläinten luontaishoitaja -koulutuksessa, Frantsila

Helleman Merja & Salminen Tuija, Kissan ruokinta

Parviainen Tapani, Lemmikkien kotihoidon opas

Pedersen Niels C, Feline Husbandry