Rafaelon kiusauksen resepti

Ipsitilla

Kissojen ruokintaperäiset häiriöt Ruokinnan sietämätön keveys Ajatusharhoja

Kissan luonnonmukainen ruokinta

Miljoonat ja taas miljoonat ihmiset puuhaavat eläinruokien parissa - business pyörii. Tuotteet ovat tutkitumpia kuin milloinkaan ennen - laboratoriot keksivät uusia sekoitteita vaativille kissoille, ja tuotteita testataan. Työssä käyvät kiireiset ihmiset ja tietysti myös ne, jotka eivät itselleenkään kokkaa, vapautuvat turhista huolista. Suuri yleisö paheksuu mainoksia, joissa esitellään lemmikkien ruokia. Pidetäänhän lemmikeistä parempaa huolta kuin ihmisistä. Kaikki näyttää olevan paremmin kuin hyvin.

Valmista vadille

Jo pienten pentujen ruokintaan on tarjolla niin tölkki- kuin kuivaruokia. Joidenkin näkemysten mukaan pentu pitäisi ruokkia pelkästään niillä - joidenkin näkemysten mukaan lisäksi joskus voisi antaa keitettyä kanaa ja raavaslihaa.

Jos ruokkii valmisruoilla pentua tai kasvavaa nuorta, olisi viisasta käyttää 10 kuukauden ikään saakka pentutuotteita, jotta se saisi tarvitsemansa ravinnon. Nuori kissa jää jotakin vaille, jos se ruokitaan aikuisten kissojen valmismuonalla. Sen pieneen vatsaan ei mahdu tarpeeksi muonaa, jotta se saisi vitamiininsa ja hivenaineensa tarvitsemansa ravinnon lisäksi. Ohjeethan lisäksi kieltävät lisävitamiinit ja -ravinteet.

Aikuisille kissoille on kosteaa ja kuivaa valmisruokaa. Kannattaisi aina ostaa kalleimmasta päästä, sillä siinäkin pätee Maria Jotunin elämänviisaus: "Minkä halvalla saa, se on sitä huonompaa." Jälleen kielletään lisävitamiinit ja -ravinteet, koska kissa voi saada niistä yliannostusta. Lisäksi joku joskus suosittelee raakaa lihaa. Kuivamuonaa syöville ateriat tekee täydellisiksi helokki- ja kalaöljykuuri tms.

Kantavat naaraat 4. raskausviikosta lähtien ja imettävät emot ruokitaan sitten penturuoilla. Ohjeet vakuuttavat, että jälleen ruokinta on täysipainoista.

Kuin Liisa ihmemaassa

Kissan ruokkija on todella ymmällä, kun eri lähteistä tulee varsin erilaisia neuvoja eikä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Voidaanpa pitää aitoa lihaa, kalaa yms. huonompina kuin valmisruokia.

Teollisista eläinruoista on alkanut kuulua toisenlaistakin ääntä. Ulla Kivimäki siteeraa kirjassaan "Koiran luonnonmukainen hoito" amerikkalaista eläinlääkäriä: "Meidän iho- ja turkkiongelmien kanssa painivien eläinlääkärien tulisi kiittää kaupallista eläinruokateollisuutta kaikesta liiketoiminnasta, minkä se on meitä varten luonut." Yhä useammat eläimet sairastelevat jo pennusta lähtien. Allergiat, iho-ongelmat, virtsa- ja munuaiskivet, kaihit ja sydänviat ovat yleistyneet.

Eläinruoat lasketaan rehuksi, ja siksi ei rehulain mukaan tarvitse niiden koostumusta tarkasti eritellä. Niitä ei siis koske elintarvikelaki. Kissojen ja koirien ruokiin saa rehulain mukaan käyttää mm. turkiseläinruhoja, sorkkia, kavioita, höyheniä, villaa ja sarvia.

Jos valmisruoissa ei olekaan edellä mainittuja, niin niissä on teurasjätettä, joka puolestaan sisältää rauhasjäämiä ja sikiökalvoista peräisin olevia hormoneja. Monet koirien ja kissojen ongelmat on liitetty hormonipitoiseen valmisruokaan.

Tuntemattomista lähteistä peräisin olevat proteiinit, rasvat ja kuidut ovat kysymysmerkki. Ne voivat olla ihmisille kelpaamattomia ruoka-aineita. Jos esim. tuoteseloste ilmoittaa raakavalkuaispitoisuudeksi 10 %, eläin voi käyttää siitä vain 3 %, mikäli valkuainen on peräisin kanan höyhenpeitteestä.

Vitamiinien ja hivenaineiden osuuskaan ei aina ole kunnossa. B-vitamiini häviää ruoanvalmistuksessa, samaten tauriini. Vitamiinit ja hivenaineet voivat olla huonosti hyväksikäytettävässä muodossa. Teolliset ruoat ovat aiheuttaneet B6-, D- ja C-vitamiinien ja sinkin puutetta sekä kaliumin imeytymishäiriön.

Lisäaineiden viidakko

Suurin mutta ovatkin valmisruokien lisäaineet. Jo pari vuosikymmentä sitten lääkäri Benjam Feingoldin esitti, että autististen, ylivilkkaiden käytöshäiriöisten lasten oireet pysyvät kurissa, jos heidän ruokavaliostaan poistetaan keinotekoiset maku- ja väriaineet. Tehokkaaksi osoittautunutta käytäntöä toteuttivat myös kaikkein konservatiivisimmat lääkärit.

Eläinten maailmassa kaikki on toisin - ihminen voi maailmankaikkeuden herrana tehdä mielensä mukaan, käyttää eläimiä hyväkseen. Rehulain mukaan riittää maininta EU:n sallimia lisäaineita tai antioksidantteja, vaikka erittely ja tieto aineiden vaikutuksista olisivat oikeaa kuluttajavalistusta.

Pahimmasta päästä on etoksikiini (E 324), joka on sallittu kaikissa eläinrehuissa hapettumisen estoaineena. Se on kasvinsuojelu- ja kuminsäilöntäaine, terveydelle haitallista hengitettynä, iholle joutuneena ja nieltynä. Kemikaalilainsäädäntö kieltää sen säilyttämisen elintarvikkeiden ja eläinravinnon kanssa, mutta rehulain mukaan sitä saa lisätä 150 mg täysrehukiloon.

Useiden amerikkalaisten eläinruokien on todettu sisältävän etoksikiinia; valmistajat kylläkin saattavat puhua turvallisesta antioksidantista. Etoksikiini aiheuttaa pentukuolleisuutta, syöpää, kitalakihalkioita ja epämuodostumia.

Myös muut väri-, säilöntä-, happamuudensäätö- ja hyytelöimisaineet aiheuttavat esim. syöpää, astmaa, allergiaa tai ripulia. Lisäaineet voivat olla myös vaarattomia. Sellaisia ovat esim. askorbiinihappo, riboflaviini ja lykopeeni.

Kuivaruokien pikakatsaus osoitti, että tuoteselosteiden merkinnöistä löytyivät etoksikiini ja EU:n hyväksymät antioksidantit, mutta myös uudehkon laadun merkintä "säilöntäaineena luonnonmukaista E-vitamiinia ja rosmariiniöljyä". Toivottavasti ollaan menossa terveempään suuntaan.

Kohti luonnonmukaista ruokintaa

Luonnossa kissa syö myyriä, lintuja, kaloja, sammakoita ja hyönteisiä. Kissan luonnonmukaisen ruoan lähtökohdaksi käy mainiosti hiiren analyysi:

- 70 % vettä

- 14 % proteiineja

- 10 % rasvaa

- 1 - 2 % hiilihydraatteja

- alle 1 % kuitua

- luista hivenaineita.

Siinä on ohje, kun selvittää, mitä kissa oikein tarvitsee.

Kissa asettaa aivan erityiset vaatimukset ruokkijalleen siinä, että se on lihansyöjä, toisin kuin koira, joka on sopeutunut syömään ja käyttämään hiilihydraattipitoista ruokaa. Kissat eivät itse asiassa tarvitsekaan hiilihydraatteja vaan kuituja. Kissan ruokaan voi sekoittaa keitettyjä ja hienonnettuja kasviksia, riisiä sekä hiutaleita, mutta vain vähän. Perunaa kannattaa kokeilla - se on unohdettu kasvis.

Kissalle tärkeitä energiaa antavia ravintoaineita ovat proteiinit eli valkuainen ja rasva. Niiden tulisi olla eläinperäisiä.

Kissan ravinnon tärkein valkuaisainelähde on liha. Siksi soveltuvat erinomaisesti ruhon halvat kohdat, joissa on rasvaa ja sidekudosta. Lihaksi käyvät naudan lisäksi hevonen, sika, siipikarja, kaniini, poro ja riistaeläimet sekä kerran viikossa annettuina sisäelimet. Keuhkot ja perna ovat arvottomia ruoaksi.

Kananlihan valkuainen on arvokasta proteiinia. Kissa pystyy hyödyntämään sen 90-prosenttisesti. Vielä täydellisemmin kissa voi hyödyntää kananmunankeltuaisen - sen biologinen arvo on 100 %.

Proteiinia tarvitaan kasvuun, energiaan, kasvu- ja plasmasoluihin, hormoneihin, entsyymeihin ja vasta-aineisiin. Hyvä kissanruoka sisältää runsaasti proteiinia: 25 - 30 % pitää kissan terveenä ja vahvana. Proteiinia valmistavista 23 aminohaposta 11 on välttämättömiä kissalle. Tauriini on tärkeimmästä päästä. Kissa tarvitsee juuri eläinkunnasta saatuja aminohappoja.

Rasva on ravinnon päälähde. Hyvä kissanruoka sisältää 10 - 25 % eläinperäistä rasvaa (David Taylorin mukaan jopa 40 %). Kissojen ruoissa on ollut rasvaa jopa 64 %, ja kissat ovat voineet sittenkin hyvin. Lieneekö luottamista yksittäisiin kokeiluihin?Liika rasva varastoituu ruumiinrasvaksi. Rasva saa aikaan välttämättömiä rasvahappoja: hevosen- ja sianlihasta tulee arakidonihappoa, auringonkukka- ja maissiöljy tuottavat linoli- ja linoleenihappoa.

Rasvat ovat eriarvoisia: Naudan- ja lampaantali eivät ole kovinkaan hyviä rasvoja. Kalaöljy (ei kalanmaksaöljy) ja kananrasva sen sijaan ovat erinomaisia. Kuitenkin on syytä poistaa kanasta rasvainen nahka; lihan rasva riittää.

Energiaa antamattomia ravintoaineita ovat vesi, kivennäisaineet ja vitamiinit. Niistä vesi onkin todellinen elämäneliksiiri, jota ilman kissa ei voi kauan olla. Kissa voi säilyä hengissä ilman ruokaa jopa niin, että se on menettänyt painostaan 40 %. Jo 10 - 15 %:n menetys ruumiin koko vesimäärästä voi aiheuttaa kissan menehtymisen.

Luonnonmukainen kissan juoma-astia on iso laakea kuppi, joka muistuttaa lammikkoa. Siihen vesi on vaihdettava kerran päivässä ja kuppi pestävä. Muovi on kelvotonta juoma-astian materiaaliksi.

Vitamiineista rasvaliukoisia ovat A, D, E ja K, vesiliukoisia B ja C. Kissa ei pysty valmistamaan A:ta, vaan sitä on oltava ruoassa (kalanmaksaöljy, munankeltuainen ja maksa). A on kasvun vitamiini.

C:n ja D:n puute on harvinaista. E:tä kissa tarvitsee etenkin, jos se on syönyt rasvaista kalaa. B-vitamiinin puute tulee raa'an kalan syömisestä. - Kaiken kaikkiaan liha, maksa, munuainen, kananmunat ja juusto ovat erinomaisia vitamiinien lähteitä.

Kivennäisaineet eli mineraalit lujittavat luustoa, ovat tärkeitä elektrolyyttisessä tasapainossa ja ovat tarpeen entsyymeiksi. Kalsium ja fosfori ovat etenkin kasvavan eläimen rakennusaineita. Ne ovat tarpeen luuston kasvuun, veri- ja kudosnesteeseen sekä helpottamaan ravintoaineiden imeytymistä.

Liha, maitotuotteet ja vaihtelevan ruokavalion aineet ovat erinomaisia kivennäisaineidenkin lähteitä. Etenkin kasvavien pentujen ja emon kalkista on syytä huolehtia.

Ruoho kruunaa kissan elämän. Ruohoa tulisi olla koko ajan kissan saatavilla, koska se puhdistaa kissan elimistöä ja tulee siitä joitakin entsyymejäkin.

Aikuisen kissan ruokinta

Sopimaton ravinto lisää kehon ylikuormitusta, rasittaa maksaa ja munuaisia, kerääntyy elimistöön, heikentää puolustuskykyä, vaikuttaa aivojen toimintaan ja synnytykseen, aiheuttaa puutostiloja tai jonkin aineen liikasaantia. Kunnollinen yksinkertainen kotiruoka ylläpitää terveyttä. Jos mahdollista, laadukkaat valmisruoat olisivat vain ruokinnan apuna.

Kissa on lihansyöjä, ja sen ruoan on perustuttava lihaan. Erinomaiseksi pohjaksi käy esim. Rafaelon kiusaus -mureke. Siinä on tavallisen jauhelihan mukana tullutta rasvaa, hiven maksaa, terveellisiä kaurahiutaleita ja erinomaista ravinnonlähdettä kananmunia. Jokaiselle kissalle löytyy mieluisa kotiruoka.

Muita liharuokia on nauta jauhettuna tai hienoksi pilkottuna tai hiiren kokoisena kimpaleena, josta kissa voi repiä palasia, tai kypsennettynä. Lammas, sika, siipikarja, kaniini ja riistaeläimet annetaan kypsennettyinä. Kananlihan valkuainen on erinomaisen arvokasta proteiinia; kissa pystyy hyödyntämään sen 90-prosenttisesti. Sisäelimiä yleensä tarjoillaan kerran viikossa. Munuaiset tulee ensin liottaa hyvin. Koiralle ei ole syytä antaa minkäänlaista sikaa, ei raakaa eikä kypsää, koska se aiheuttaa tulehduksia. Oma kokemukseni on, että myös erilaisia tulehduksia potevilla kissa-asiakkaillani on ruokalistalla sikaa joko raakana tai kypsänä. Onko tulehdusten syynä sika vai jokin muu yhteinen tekijä, siinä on tutkimisen paikka. Onko syötetty ehkä sikaa liikaa? Ravitsemusasioissakin pätee sanonta "Tippa ei tapa". 

Kala (järvikalat keitettyinä) on erinomainen valkuaisen lähde. Kuitenkin kalan varaan rakennettu ruokavalio on tasapainoton.

Usein tahtovat unohtua juustot (tuoreena ja raastettuna tai ruoan mukana keitettynä) ja kananmunat (korkeintaan kaksi keltuaista viikossa raakana). Ne ovat ravitsevia ja halvahkoja aineita. Kananmunankeltuaisen kissa pystyy hyödyntämään 100-prosenttisesti.

Monet kissat eivät siedä maitoa, mutta kerma ja raejuusto käyvät. Hyla-tuotteet ovat käyttökelpoisia, ja kissa saa niistä paljon edullista proteiinia ja kalsiumia. On myös kissoja, joille eivät sovi minkäänlaiset maitotuotteet. Maito onkin itse asiassa pentujen ruoka.

Lihan, kalan, kananmunien ja juuston proteiinit tuottavat aminohappoja, jotka ovat elintärkeitä kasvulle ja uudistumiselle. Aina on oltava saatavana raikasta vettä, jotta kissa saa huuhdotuksi raskasta työtä tekeviä munuaisiaan.

Elintärkeää tauriiniaminohappoa kissa saa raa'asta lihasta, maksasta, sydämestä ja äyriäisistä. Liian suolan saa pois katkaravuista jättämällä ne hetkeksi likoamaan kuumaan veteen.

Voi ei ole pahitteeksi silloin tällöin. Rasvan on oltava tuoretta, kuten myös muidenkin ruoka-aineiden. Suositellaankin, että kissalle ostetaan vain ihmisravinnoksi kelpaavia ruoka-aineita.

Kissa ei tarvitse juurikaan hiilihydraatteja (hiiressä 1 - 2 %), mutta kuidut edistävät ruoan kulkemista. Peruna on kovasti huomion arvoinen hiilihydraatti; sen käyttöä tulisi lisätä. Kaurahiutaleet voivat olla lisukkeina, sillä kaura ei yleensä allergisoi.

Sisäkissojen ravinnontarve on niin vähäinen, etteivät ne saa ravinnostaan riittävästi vitamiineja tai hivenaineita, olipa kyseessä valmis- tai kotiruoka. Toista olisi, jos ne viettäisivät reipasta ulkoelämää ja söisivät 400 g:n tölkin päivässä tai hiiriä ruokavalionsa lisukkeeksi. Päivittäinen monivitamiini-tauriini-kuntotabletti on tarpeen (Pirskattia). Emoille ja pennuille annetaan 1 tabletti painokiloa kohti, muuten 1 tabletti 2:ta painokiloa kohti.

Kuureittain annettu (parisen kertaa vuodessa) B-vitamiini auttaa pysymään kunnossa niin ihon kuin hermoston ja koko kissan.

C-vitamiinin tärkeys on nyt vasta huomattu. Se lisää immuniteettia, auttaa kudoksia uusiutumaan. Se myös auttaa kollageeni- eli sidekudoshäiriöissä ja monessa muussa. Pari kuuria vuodessa ei olisi pahitteeksi. Etenkin odottavalle ja toipilaalle C-vitamiinikuuri olisi tarpeen.

Helokki-, vehnänalkio-, auringonkukka- , rypsi- ja kalaöljy ovat erinomaisia E-vitamiinilähteitä. Ne kohentavat ihon ja turkin kuntoa sekä poistavat aineenvaihduntahäiriöitä. Ne ovat oivallinen ravinnelisä monenlaisiin ongelmiin.

Siitosuroksen ruokinta

Siitosurokset ovat yleensä liian laihoja, koska jatkuva seksuaalinen kiihottuminen estää syömisen. Häätapahtumat vievät voimat, koska silloin uros ei mitenkään malta syödä.

Kissa on luonnostaan napostelija: se syö lukemattomia kertoja päivässä vähän kerrallaan. Uroksella tulisikin olla jatkuva ruokatarjoilu. Kun yksi ruoka tympäisee, toista tulisi olla tarjolla. Helliminen ei ole pahitteeksi.

Kissa tarvitsee noin 100 kcal yhtä elopainokiloa kohti. Ravinnon kokonaismäärästä tulisi huolehtia.

Odottavan ja imettävän emon ruokinta

Emoa voi ruokkia aivan normaalisti. Jos emo vain syö, raa'an lihan antaminen olisi tauriininkin takia hyväksi odotus- ja imetysaikana. Emolle olisi annettava joskus jodipitoisella suolalla maustettua ruokaa. Jodi estää sikiöiden takaisin imeytymisen (David Taylor).

Vasta raskauden viimeisellä kolmanneksella lisääntyy ravinnon tarve huomattavasti. Kuitenkaan ei emokissa saisi olla liian lihava, jotta synnytys luontuisi hyvin.

Kalkista on pidettävä huoli niin odotuksen kuin imetyksen aikana, jotta emoa ei uhkaisi kalkkivajaus eli maitokuume (eklampsia). Urticalcin (luontaistuotekaupoista) on siinä mielessä hyvä, ettei se haise kissan tarkkaan nenään. Myös sikiöpussit vahvistuvat nokkos-piikalkin ansiosta. Emon on hyvä saada vitamiinit pakkauksissa olevien ohjeiden mukaan.

Imettävää emoa ei mitenkään voi ruokkia liikaa, koska kulutus on niin suunnatonta. Kinkku ja maksapasteijat saavat emon juomaan ja myös tuottamaan maitoa. Sille on syytä antaa jopa 4 - 5 ateriaa päivittäin.

Pentujen ruokinta

Normaalisti voi olla aivan huoleton, jos pentuja on 1 - 5. Suurempien pentueiden kanssa on huolehdittava, että jokainen saa ruokaa kylliksi ja että emon maito riittää.

Pennun hyvä painonlisä on 85 g viikossa, mutta määrä ylittyy roimastikin, jos pentuja on korkeintaan viisi ja emolla runsaasti maitoa. Isojen pentueiden painonlisäys on pienempi, mutta jos pennut ovat pirteitä ja elinvoimaisia, ei ole syytä huoleen.

Jos joutuu antamaan lisämaitoa tai peräti ruokkimaan pennun kokonaan ihmisvoimin, sopiva ruokintaväli olisi varmaan 3 tuntia. Jos ruokkii kahden tunnin välein, pentu rasittuu liikaa eikä vatsa ennätä tyhjentyä. Karkea nyrkkisääntö on, että keinomaitoa annetaan vuorokaudessa 20 % pennun painosta. Maidonantovälineiksi käyvät ruokintapullot, pipetit, pienet lusikat, ja jopa venttiilikumi ruiskun päähän asennettuna on auttanut pennun pysymään hengissä. Jos emo ei hoida asiaa, pennut on vielä pissatettava ja kakatettava. Talouspaperilla (voi olla öljyyn kostutettu) sivellään alapäätä ja saadaan pentu pissaamaan ja kakkaamaan.

Maidon voi myös itse valmistaa:

- 40 g rasvatonta maitojauhetta

- 20 ml oliiviöljyä

- 180 ml vettä

- 1 tippa Vitolia tai Jekovitia.

Sekoitetta annetaan muutama päivä; sitten annos sekoitetaan 12-kertaiseksi ja lisätään vain 1 tippa vitamiiniliuosta.

(Parviainen, Lemmikkien kotihoidon opas).

Feline-maidon tms. joukkoon voi lisätä ruokaöljyä, jos vatsa kovettuu liikaa (myös emoa ruokaöljy auttaa, vaikka vaikeissa tapauksissa parafiiniöljy on tehokkaampaa). Jo toisen elinviikon jälkeen ripaus lasten Bona-vellijauhoa on paikallaan ja myöhemmin nokare suolatonta voita.

Kolmannen tai neljännen viikon jälkeen nokare raavasjauhelihaa (pakastettu on varmempaa käytössä) kuuluu ohjelmaan. Tässä välissä 22 - 25 päivän vanhoina pennut oppivat käymään matalareunaisella hiekka-astialla.

Silakka-broileri-riisi-voi-vitamiini-sekoite käy aamun alkajaisiksi, on suorastaan herkku. Joskus maistuu keitetty broileri yksinään; varsin varhain Rafaelon kiusaus ja muut kotiruoat tekevät kauppansa. Suolattomat katkaravut, juustoraaste ja suolaton voi tuovat vaihtelua. Leivänmuruja (voilla maustettuja) voi tarjoilla, samaten raakaa kananmunankeltuaista tai keitettyä munaa. Kermaviili tai Hyla-kevytkerma saattavat myös maittaa.

Hyvä olisi totuttaa pentu pariin valmisruokaan, ettei pennun uusi omistaja joudu kerrassaan pulaan. Esim. Spesific-, Iams-,  Nutro-, Royal Canin- ja Hill's Science Diet -penturuoat ovat hyvä vaihtoehto.

Pentujen löysä vatsa johtuu usein liian voimakkaista aikuisten kissojen ruoista (tai likaisista hiekkavadeista). Ruokavalikoimaa kannattaa laventaa hitaasti.

 Kissanpennut tarvitsevat ravitsevaa ruokaa yllin kyllin, jotta niistä kasvaa lihaksikkaita, voimakkaita aikuisia. On huolehdittava vitamiinien ja kalkin saannista, etenkin jos pennut ruokkii kotiruoalla.

Kastraattien ruokinta

Ongelmana on kastraattien lihominen. Kastraatit eivät kuitenkaan liho ruoatta, eli on kurkistettava peiliin, kun ihmettelee kissan linjojen pullahtamista.

Jälleen on mahdollista aivan tavallisella kotiruoalla päästä tuloksiin - annoksia vain täytyy tarkkailla. Esim. kuivamuona lihottaa kovasti. Vitamiini- ja hivenainelisää ei pidä unohtaa. On jotenkin hölmöläispuuhaa ensin maittavilla raksuilla lihottaa kissa ja sitten laihduttaa kevytraksuilla.

Liian tiukka laihduttaminen sairastuttaa kissan. Vähäistä ylipainoa ei pidä tuijottaa, sillä se ei kissalla välttämättä ole pahaksi - se voi päinvastoin olla avuksi, jos kissa sairastuu. David Taylor sanoo: "Lihavilla kissoilla ei ole yleensä terveysongelmia päinvastoin kuin lihavilla koirilla ja ihmisillä. Näyttelykissan linjoja on syytä tarkkailla, mutta tavallista kotikissaa ei tarvitse pitää solakkana." Luonnollisesti suuri ylipaino on pahaksi: kuluttaa luustoa yms. Kissaa voidaan pitää lihavana, jos sen kylkiluut eivät painamatta tunnu.

 

Vanhenevan kissan ruokinta

Vähitellen saadaan tietoa kissan ruokinnasta, ja katseet kiintyvät myös jo ikääntyneisiin kissoihin. Tohtori Jean Harper luennoi syyskuussa 1966 Helsingissä Waltham-seminaarissa kissojen ikäkausiruokinnasta (Kissafani 1996 nro 6).

Nykyään oletetaan kissan elävän noin 14-vuotiaaksi, vaikka monet kissat pääsevät vieläkin vanhemmiksi. Kissa saavuttaa noin yhdeksänvuotiaana elinikänsä viimeisen kolmanneksen, eli sitä voidaan pitää iäkkäänä, mutta ikään liittyvät sairaudet alkavat esiintyä jo noin 6 - 7 vuoden iässä.

Erikoista on, että kissan ruumiinrakenne säilyy kautta koko elämän samanlaisena, eli rasvattoman kudoksen määrä ei vähene eikä rasva lisäänny iän myötä. Muilla lajeilla, esimerkiksi ihmisellä ja koiralla, rasvattoman kudoksen määrä vähenee ja rasva lisääntyy. Siksi niillä energian tarve vähenee.

Perinteisesti vanhoja kissoja on pidetty lihavina ja niitä on ruokittu vähäkalorisilla ja rasvattomilla ruoilla. Lihavia ovat leikatut ja sisäkissat, mutta todella iäkkäät kissat ovat pikemminkin alipainoisia.

Ongelmaan vie se, että tutkimuksen mukaan vanhojen kissojen rasvan- ja proteiininsulatuskyky vähenee merkittävästi iän myötä. Kissa kuitenkin tarvitsee sulatettavaa energiaa saman verran koko elämänsä ajan pitääkseen elimistönsä kunnossa. Iäkkään kissan ravinnon tarve on siis sama kuin nuoren aikuisen.

Iäkkäitä kissoja tulisi ruokkia runsaasti energiaa sisältävällä ruokavaliolla, koska niiden ruoansulatustoiminnot heikkenevät iän myötä. David Taylorin mukaan juuri vanhoille kissoille tulisi antaa rasvaa, sillä se ei rasita munuaisia. Esim. 1 tl silavaa on paikallaan silloin tällöin. Näin kissat saavat riittämiin energiaa pitääkseen elimistönsä kunnossa.

Myös kalsiumista on uutta tietoa - sitä voi saada liikaa vastoin yleistä luuloa. Ongelmia syntyy, jos jo muutenkin täydellistä ruokavaliota täydentää vielä etenkin maidolla. Toisin sanoen maito ei kuulu aikuisen kissan ruokavalioon. Ylimääräinen kalsium varastoituu munuaisiin, maksaan ja sydämeen. Munuaiskiviä syntyy elinten kalkkeutumisen vuoksi. Kalsiumylijäämä saattaa johtaa myös sinkin ja raudan imeytymishäiriöihin.

Vanhojen kissojen ruokavalio voi koostua Rafaelon kiusaus -murekkeesta, keitetystä broilerista, tavallisesta jauhelihasta, keitetystä merikalasta (silakkapäivä silloin tällöin), pentujen tölkkiruoasta (Nutro, Whiskas, Hill's), murusesta aikuisten Shebaa, joskus raksuista (Hill's, Precise, Iams, "monimerkkinen" raksusekoite), kinkkuhitusesta, oikeasta voinokareesta, maksapasteijasta ja jostakin muusta hyvitteestä.

Joka päivä vanhat kissat saavat Pirskatti-kuntotabletin, öljyjä (Eforion tai Efacoat regular tai Efa-Tabs forte tai Viacutan) pitkinä kuureina, B-vitamiinia parisen kuuria vuodessa (Polybion fortea 1 tabl./pv) ja joskus C-vitamiinikuuri (Pii petiä 1/2 tabl./pv). Kerran vuodessa on madotus. Rokotukset ovat kunnossa. Parafiiniöljyä (1 tl) on syytä lisätä ruokaan kovaa vatsaa pehmittämään silloin tällöin.

Näillä eväillä voidaan hyvin. Toivottavasti yhteiset vuodet jatkuvat pitkään. Erikoista on vielä huomata, että monipuolinen ruoka pitää vatsan kunnossa. Siinä ovat oivallisena apuna Rafaelon kiusauksen kaurahiutaleet.

Sairaan kissan ruokinta

Ruokahalu katoaa sairauden myötä. On huolehdittava, ettei energia mene lämmön tuottamiseen, eli huoneen on oltava riittävän lämmin. Kissaa uhkaa kuivuminen, joten on yritettävä antaa lusikalla ravitsevaa nestemäistä ruokaa 1 - 3 tl mahdollisimman usein.

Nesteitä on seuraavanlaisia:

- rypälesokeriliuos (1 kkp vettä + 2 tl sokeria)

- hunajaliuos (1 kkp vettä + 2 tl hunajaa)

- lihaliemi.

Kiinteäksi ruoaksi käyvät tuore kala ja äyriäiset, laadukas jauheliha, juusto ja kananmunat, keitetty kana, lammas tai riista sekä ruokaan kätketty muhennettu peruna ja keitetty riisi.

Ruokaan voi kätkeä vaikkapa tuoksuvia sardiineja, sillä kissalle haju on tärkeä. Kissa tarkistaa jakobsoninelimen avulla, onko ruoka syötävää. Sairaan kissan hajuaisti toimii vajavaisesti.

Hellitellen herkkiä hetkiä

Jääkaapista löytyy moninaista hyvää kissalle: Juustot sitä kiehtovat. Kinkun muruset ovat erinomaista välipalaa. Jokin kissa popsii mustikkapiirakkaa. Toinen kissa haluaa syödä voinokareen aamiaispöydästä. Röyhkein sieppaa lautaselta paistetun kananmunan. Mikään tällainen ei pahenna kissaa eikä omistajaa, eikä kissa sairastu, jos joskus hetkeksi poikkeat moitteettoman ruokinnan kaidalta tieltä.

Oikea ruokinta johtaa iloiseen yhteiseloon, terveyteen ja kauneuteen. Vanhatkin siitoskissat ovat vielä sorjia ja urokset kuin kilpa-ajohevosia. Uuma on hoikka, lihaksisto kunnossa ja kissan mieli virkeä. Siinä on paras ruokkijan palkka.

Omat kokemukset tukevat luonnonmukaista ravitsemusta: 43 pentueessa ei ole ollut yhtään haurasluista (paper bone) pentua eikä yksikään (suurenkaan) pentueen emo ole potenut kalkkivajausta eli maitokuumetta (eklampsia). Monet kokeneet kasvattajat korostavat aidon ruoan merkitystä kissojen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Eräs kissojen parissa elänyt eläinlääkäri sanoi: "On tärkeää tietää, mitä kissa syö. Kotiruokaa antaessasi tiedät sen."

Kissoille sopivia ruokia

- raavaan liha keitettynä tai raakana

- raavasjauheliha raakana

- lammas kypsänä

- hevonen kypsänä

- kana ja broileri kypsänä

- sianliha kypsänä

- metsänriista (hirvi, jänis, linnut) kypsänä

- maksapasteija

- vähäsuolainen kinkku ja muutkin vähäsuolaiset lihaleikkeleet

- maksa, sydän ja munuaiset raakoina tai kypsinä (korkeintaan 1 - 2 kertaa viikossa). Munuaiset liotettava hyvin ennen tarjoilua.

- kananmunankeltuainen raakana tai kypsänä (valkuainen vain kypsänä)

- juustoja silloin tällöin (vatsa voi kovettua tai löystyä!)

- hapankorppumuruja

- iskukuumennettu hyla-kevytkerma ja -kermaviili (kaikki kissat eivät pidä niistä)

- kissojen tonnikalavalmiste (ei ihmisille tarkoitettu)

- sardiini silloin tällöin vatsan toiminnalle hyväksi (ei liian usein)

- katkaravut (liika suola liotettava pois)

- sei ja silakka keitettynä ja raakana (raakaa merikalaa korkeintaan kerran viikossa)

- sisävesikalat keitettyinä

- savusilakka ja muut savukalat (silloin tällöin herkuksi)

- kissojen laadukas tölkkiruoka

- laadukkaat kuivamuonat (ja niitäkin vain harvinaisina "makeisina")

- voita 1 tl silloin tällöin (vatsan toimimiseksi)

 

"Rafaelon kiusaus" (Arbiter Rafaelon nimikkoruoka - tunnetuin suomalaisten kissojen kotiruoka) ison kissaperheen murkinaksi muokattuna

Linkki tässä